Leirit

Leirit ja peditiot

Kevät- ja Syyspäivät 2006
Perinteen mukaiset kevät- ja Syyspäivät vietettin tänäkin vuonna kerhotalolla. Ilta kului
saunomisen, makkaranpaiston ja rattoisan seurustelun merkeissä. Kävijöitäkin oli
kohtuullisesti. Taisipa siinä joku kusokin tulla workituksi.

IOTA-retki Moikipään Luontoasemalle 10-12.6.2005
Peditio onnistui loistavasti joka suhteessa, lukuunottamatta pieniä viiveitä kuljetuksissa.
Säät suosivat ja Luontoasema havaittiin juuri sopivaksi tällaiselle reissulle. Torni oli kuin
tehty juuri hamssikäyttöä varten! Saimme ihailla saariston kevätkesän luontoa. Reissulle
osallistui kaikkiaan 18 henkilöä mukaanlukien kipparimme Riston. Kusoja workittiin
kaikkiaan 3660 kpl. Tästä kiitos Juhalle, Pasille, Tonille, Teijolle sekä muille operaattoreille.

Workitut asemat kutsujärjestyksessä:
Retkikuvia myös kuvagalleriassa

Kevätpäivät 2004
Tänä vuonna muutettiin ajankohta myöhemmäksi toivossa, että saisimme lämpimämmät
ilmat. Ajankohta oli 5-6.6. 2004. Järjestelyt olivat perinteiset. Kuultiin ja nähtiin Jussin
OH6ZZ:n hieno demo MS-työskentelystä. Yhteyksiä ympäri Eurooppaa saatiinkin noin
20. Lisäksi kamppailttiin leikkimielinen kilpailu osanottajien kesken. Kisan voitti Juhani
OH6OW. Lauantai ilta oli lämmin, joskin tuulinen. Yöllä satoi ja ilma jäähtyi sunnuntaina
huomattavasti. Kävijöitä oli n. 25.

Syysleiri 2003
Kesäkauden päättäjäiset pidettiin kerholla 20-21.9.2003. Sauna ja makkarat olivat
kuumana! Pihagrillikin syntyi naisväen voimin ja todettiin käyttökelpoiseksi.
Yömmällä kuultiin soittoa ja lauluakin. Kävijöitä n. 20.

Kevätleiri 2003
Leiri pidettiin tupaantulijaisten/avoimien ovien päivän merkeissä 7-8.6.2003
uudella kerhopaikalla Metsontaipaleella. Kävijöita oli kaikkiaan n. 50.
Paikka todettiin hyväksi ja saunakin sai kiitosta käyttäjiltä.

Kevätleiri 2002 7-9.6.2002
Tänä vuonna leiri pidetyiin Isosaaressa hieman myöhemmin parempien säiden
toivossa. Sää oli todella lämmin ja aurinkoinen. Väkeä vaan ei paljon ollut
liikkeellä, liekö sitten jo lomat ja muut menot verottaneet.

Kevätleiri 2001 25-27.5.2001
Leirisäät olivat perin koleat, mutta siitä huolimatta väkeä kävi leirillä n. 40.
Kuultiin Esa Saunamäen mielenkiintoinen esitelmä broadcasting-lyhytaaltoasemasta
Virtain Liedepohjassa. Pojilla on kehittyvä projekti, joka kokoaa eri alojen
harrastajia yhteen. Heräsi kysymys, olisiko syytä vaihtaa leiriajankohtaa vaikkapa
elokuulle, että jos olisi lämpimämpää. Keskustellaan…

SRAL Talvipäivät ”Lakeus Kutsuu” 9–11.3.2001
Tavallaan tähän osastoon kuuluu myöskin Syys- ja Talvipäivätkin. Hotelli
Lakeus oli vuoden 2001 Talvipäivien näyttämönä. Järjestäjiä oli kerhon puitteissa
n. 20 henkilöä ja kävijöitä kaikkiaan 274.

Kevätleiri 26-28.5.2000
Leiri pidettiin ”uudessa” paikassa Isosaaren leirikeskuksessa, joka sijaitsee lyhyen
matkan (7Km) päässä Seinäjoelta. Paikka tuntuu sopivalta pienemmän leirin
puitteiksi ja on saatavissa esim. saunaillan järjestämiseenkin. Puutteena voidaan
pitää yösijojen puuttumista. Leirillä oli toimivia asemia 3Kpl ja ohjelmassa oli
luento Citikkaverkosta sekä Gps:stä. Kävijöitä oli n 50.